Paljaat varpaat jfarkkujalkojen päässä.

Veljeni Leijonamieli

Jaa

Aina iltaisin, kun lapset nukahtavat, sinä hiivit ajatuksiini. Rakas pikkuveli, sinun elämäsi oli niin myrskyistä ja pelottavaa. Itsehän sinä et tietenkään näin ajatellut, vaan totesit aina, että ”tällaista tämä on, nyt ja niin pitkään kuin henki lähtee”. Osasitkohan arvostaa elämää?

Puhuttiin paljon sinun tulevaisuuden suunnitelmista, mutta sanoit aina, että et tule muuttumaan ja ennemmin tai myöhemmin kuolet huumeisiin. Minä vähättelin ja sanoin sinulle, että kyllä tästä toivutaan. Autoin, huolehdin ja pelastin sinut, kerta toisensa jälkeen. Jos soitit yöllä, minä lähdin sinua hakemaan, missä ikinä olitkaan. Minä itkin aina automatkat luoksesi, ”sinnittele vielä hetki!”, ajattelin.

Viimeisellä kerralla, en vastannut puhelimeen, en vastannut viesteihin joita ystäväsi laittoi. Miksi? Ajattelin, että kyllä sinä nyt pärjäät. Jatkoin unia lapseni vieressä.

Aamulla, kun ovikello soi, tiesin sanomattakin, että sinä olit nukkunut pois. Juoksin ja huusin, mutta en vielä osannut itkeä. Isä kulki sinun kello kädessäsi, poliisit olivat tuoneet sen suruviestin mukana. Suunnaton raivo itseäni kohtaan nosti päätään: ”miksi en vastannut puhelimeen?!” Muistin sanasi: ”sisko, sinä et voi minua koskaan pelastaa vaikka kuinka haluaisit”.

Hautajaisesi olivat vaikein asia elämässäni, kun katsoin kuinka isä kantoi arkkuasi. Isä sanoi, että kerran hän on sinut maailmaan saattanut, niin hän saattaa sinut loppuun asti. Äiti murtui tuhansiin palasiin, ja mummo itki ajatusta siitä, miksi Jumala vei sinut eikä häntä. Minä itkin kaikki itkut yhdellä kertaa, kun katsoin arkkuasi ja mietin, onko sinun tuskasi jo hävinnyt. Miten ihminen voi ensin olla ja sitten sitä ei olekkaan?

Omaa tuskaani sinun menettämisestä en koskaan saa pois, se on joka päivä läsnä. Sen muoto vain muuttuu, joskus se on naurua, kun muistelen miten lapsena heitit saippuavedet silmilleni, joskus se on haikeutta kun katson omia lapsiani ja kuulen sinun sanasi heidän suustaan. Toisinaan, se on puristavaa ikävää, joka ei millään helpota.

Siskon poikasi muistaa enoa joka ilta, kun se käpertyy omaan sänkyyn ja tyynyn alta kaivaa sinun kuvasi, laittaa sen rinnan päälle ja kertoo kuinka ikävä on. Niinä hetkinä itken katkeruudesta, että sinut vietiin pois.

Minä olen täällä sinua varten, kertomassa sinun tarinaasi. Jos voin yhden ihmisen pelastaa kertomalla sinun tarinasi, sinun elämäsi ja sinun kohtalosi, on minun työni täällä maan päällä täytetty ja kun oma aikani on, voin tulla luoksesi kertomaan, että sinun elämäsi ei ollut turha tai arvoton.

Olet aina Veljeni Leijonamieli.

Rakkaudella, siskosi.