Auringonlasku suomalaisessa järvimaisemassa.

Sinä kuljit omaa polkuasi

Me emme voineet auttaa sinua, koska et itse halunnut tai jaksanut enää auttaa itseäsi.
Jaa

Halusit kulkea omaa polkuasi. Ei auttanut puolison vetoomukset perheen kasassa pitämisestä tai lasten pyynnöt raittiista joulusta. Me emme voineet auttaa sinua, koska et itse halunnut tai jaksanut enää auttaa itseäsi. Näimme, miten luisuit alaspäin, päivä päivältä. Sukulaiset eivät halunneet enää tavata sinua. Ainut, joka jaksoi sinua kuunnella päivästä toiseen puhelimessa, oli aikuistuva tyttäresi. Et varmaan huomannut, miten raskasta se hänelle oli.

Me näimme kyllä, että elämä kävi sinulle koko ajan raskaammaksi ja yritimme tukea, mutta raja oli vedettävä oman jaksamisen vuoksi. Nuorin tytär oli jo vaipumassa netin pelastavaan syöveriin, hän ei enää kuunnellut ketään, koska ei halunnut kuulla. Meidän oli lähdettävä ja sinä jäit kulkemaan omaa polkuasi, joka päättyi ikävästi ja särkee sydämemme edelleen, vaikka siitä on jo neljä vuotta aikaa.

Tästä on edelleen vaikea puhua kenenkään kanssa. Yritämme muistaa myös ne mukavat yhteiset hetket, koska niitäkin oli ennen kuin viina vei sinut omaan maailmaansa.

 

Sydäntä särkee edelleen