Kukaan meistä ei tiennyt, kukaan ei ollut tajunnut, että juomisesi oli täytynyt jatkua jo pitkään ja että se oli suurkulutuksen mitoissa. Kun sairastuit, etsittiin ensin diagnoosia esim. autoimmuunisairauksista. Olimme helpottuneita, kun kerroit, että ainakaan se ei ole syöpää. Yllätys siitä, kun selvisi lopulta, että kyse oli alkoholin aiheuttamista maksan ja munuaisten vaurioista, oli aivan musertava. Hoidit opiskelusi, työsi, harrastuksesi, kotisi, parisuhteesi. Miten se oli mahdollista?
Tilanne eteni tosi nopeasti, sairaus vei sinulta parissa viikossa voimat lopullisesti. Olit varjo entisestä. Silti koko aikana emme ymmärtäneet, että voisit kuolla. Mietimme milloin pääsisit kotiin, miten estämme sinua juomasta enää, mitä kotonasi pitää tehdä, että pystyt liikkumaan siellä, miten kaikki hoidetaan.
Sanoit itse välillä, että ei tässä taida olla enää mitään tehtävissä. Yritin aina kannustaa, että kaikki kääntyy vielä hyväksi. Kerroin sinulle, että vaikka syy sairauteesi olisi mikä, rakastan sinua ja sinä vielä paranet.
Kuitenkin eräänä aamuna sain soiton, että pahin on tapahtunut.
Olit lähtenyt pois luotamme.
Jäi niin paljon kysymyksiä. En voi vieläkään ymmärtää mitä tapahtui. Samalla yritän ajatella, että sinulla on nyt hyvä olla. Et enää kärsi ahdistuksesta eikä mikään voi sinua satuttaa. Kaunis, ihana tyttäreni. Ikävä on niin suunnaton.