Käsi sivelee kedon kukkia.

Katuvan sanat

Isäni oli äärettömän huomaavainen minua kohtaan ja rakasti minua täydestä sydämestään.
Jaa

Isäni oli alkoholisti, työtön, nuori – elämä edessä. Hän tuli elämääni takaisin, kun olin n. 15 vuotta. Olen nyt 26. Isäni oli äärettömän huomaavainen minua kohtaan ja rakasti minua täydestä sydämestään. Hän itse askarteli minulle aina syntymäpäivinä, Jouluna ja nimipäivänä lahjan ja kortin, siitä vähästä mitä hänellä oli. Hän muisti minua – aina. Hänellä oli naisystävä, ihana ihminen. Mutta myös alkoholisti. Hän menehtyi – isäni huolimattonuuden takia. Isäni muuttui.

Hänestä tuli katkera, vihainen, murtunut mies. Hän purki tätä minuun, tyttäreensä. Näin ollen minusta tuli katkera, vihainen. En osannut ymmärtää ja tukea. Huusin isälleni, että jos ikinä tulen saamaan lapsia, he eivät ikinä tule sinua näkemään ja sinä et saa oikeutta olla isoisä. IKINÄ! Yhteydenpito ja kahvittelu jäi sikseen pitkäksi aikaa.

Isänpäivänä hiljaiselon jälkeen soitin, pyysin päästä kahville. Hän suostui. Menin isäni pieneen yksiöön. Vieras mies avasi minulle oven, kutsui sisään ja istahti sohvalle. Minä häneltä tivaamaan, että missä isäni on? Onko hän pyykkituvassa? Tuleeko milloin? Vieras mies sanoi – olen isäsi. En uskonut. Hän toisti – katso tarkkaan, olen isäsi. Katsoin ja sydämeni murtui pieniin palasiin. Se oli isäni, eritesankkojen, homehtuneiden ruokien, tupakantumppien, likaisten vaatteiden ja laskupinojen seassa. Se oli isäni, 60 kiloa laihtuneena, kuihtuneena.

Hänen kirkkaat ja iloiset silmänsä olivat poissa. Jäljellä vain harmaat, toivonsa menettäneet, sameat silmäntapaiset. Hän oli menettänyt elämänsä päihteille, surulle, turhautumiselle. Järkytyin ja lähdin pois. Sanoin isälleni – en voi katsoa sinua, minun on mentävä pois.

Viiden päivän päästä sain töihini puhelun. Se oli lääkäri. Isäni oli menehtynyt ambulanssiin. Minä romahdin. Päässäni pyöri vain ajatus, että miten ainoana lähiomaisena järjestän asunnon tyhjentämisen, hautajaiset, perunkirjoituksen. Sitten tajusin sen – isääni ei enää ole.

Meni aikaa muutama kuukausi. Huomasin olevani raskaana ja epäonnekseni tulevan lapseni laskettu aika oli isäni kuolinpäivämäärä. Isäni, jolle en koskaan sanojeni mukaan olisi antanut oikeutta olla ukki, en ikinä oikeutta nähdä lapsenlastaan. Isäni, jota en kestänyt katsoa hänen viimeisinä päivinään.

Kadun näitä sanoja elämäni loppuun asti. Onnekseni lapseni muistuttaa isääni ja kantaa hänen muistoaan mukanaan. Lapseni tulee tuntemaan isoisänsä, hän tulee tuntemaan sen ilon, huomaavaisuuden ja hyvän mitä hänessä oli.

Tytär