Mä kirjotin sulle viimesen kirjeen sillon haudalle kun laskettiin sun uurna, mutta tää tuntuikin tähän hetkeen juuri oikeelle. Sun kuolemasta on 4 kk. Sä oot varmaan nähny kun mä vaan meen eteenpäin. Meidän pikkuneidit pitää mut kiireisenä, mä en osaa surra. Mä jaksa edes. Mä oon sulkenu sen kaiken niin hyvin, että ihan kun sua ei olis ollu olemassakaan. Oon sanonu sulle sen kyllä, mutta älä käsitä väärin, vaikka oon iloinen ja pystyn elämään. Se helpotus on vaan valtava. Mä en enää kontrolloi tai oo mustasukkanen, mun ei tartte pelätä tai surra. Silti mä en toivo muuta kun sitä, että sä oisit täällä. Oisit jakamassa tän arjen mun kanssa. Olisit täällä meidän tyttöjen kanssa, mä oon niin yksin. Mä kaipaan sun naurua, lämpöä, sua. Toivottavasti tiiät et oot mun paras ystävä ja mä rakastan sua.